Fall wishlist

Nyt ollaan pidetty kesälomat Project Blogin tyttöjen kanssa ja ollaan saatu aikataulut taas taulutettua ja suuntana on jälleen yhteiset postaukset. Meiltä tulee yhteisiä postauksia neljän viikon välein sunnuntaisin ja samojen tyttöjen kanssa jatketaan postaamista kuin ennenkin. Tällä kertaa päädyttiin listaamaan tuotteita, tavaroita ja muita juttuja mitä mieleen juolahti, joita olisi kiva hankkia syksyn aikana itselleen. Mehän toteutettiin tällainen myös keväällä, joten inspiraatio oli lähtöisin sieltä ja tästä tuli tosi luonnollinen jatko-osa. Meikäläisen tuntien koko hommahan räjähti käsiin ja listauksesta ei meinannut tulla loppua mitenkään. Mennään katsomaan, että mitä mun listaukseen sitten päätyi ja miksi.



1. Sohva - Joo, tämä löytyy yhä täältä listauksesta. Ei me vieläkään olla saatu aikaiseksi ostaa isoa divaania meille, mutta ajeteltiin, että jos uuteen kotiin sitten vasta vaihdettaisiin. Tosin äiti ehdotteli ostavansa meille tällaisen joululahjaksi, mutta saa nyt nähdä, koska se uusi sohva ilmestyy..

2. Marimekon koristetyynyjä - Pakko vaan saada uudelle sohvalle tuollaisia ihanuuksia ja panostaa koristetyynyihin todellakin. Kestävät sitten kauan kulutuksessa.

3. Tähtimatto - Keittiön lattia huutaa mattoa ja ehdottomasti vaaleaa lyhytkarvaista, vai miksi niitä kutsutaan? :-D

4. Marimekon paita - Oon rakastunut tähän raitakuosiin vaan ♥

5. Sisustustauluja - Mä haluaisin ripotella pieniä kuvia ja tauluja joka puolelle ja korvata ison taulun monella pienellä. Eteenkin, kun moni bloggaaja on mua siihen innostanut.

6. Lautasia - Meiltä ihan oikeasti puuttuu syvät keittolautaset ja normaaleita lautasia. Iittalan Teema on niin kaunista ja klassista, sekä se sopii joka paikkaan ja on yksi parhaista astiastoista.
Fall wishlist
7. Työpöytä - Valkoista kaipaisin ja vähän isompaa, mutta saa nähdä haetaanko tähän kämppään enää sopivan kokoista. Jyskillä ja Ikealla on montakin mun silmää miellyttävää.

8. Huivit - Paksut, kauniit ja yksiväriset = pure love ♥

9. NYX Lingerie - Mä haluan kovasti uusia huulituotteita testaukseen ja nämä kiehtovat mua kovasti, harmillisesti nämä ovat aina loppu Sokokselta. Myös mua houkuttelisi Kylien tuotteet, mutta saa nähdä tuleeko niitä tilattua ja täytyy tutkia, miten koko prosessi siten sujuu!

10. Makeup Revolution - Mä oon aivan rakastunut tämän merkin paletteihin. Voisin suositella näitä jokaiselle vastaantulijalle. Älyttömästi pigmenttiä, mattaa, glitteriä, helmiäistä, luomiväripaletteja ja poskipunapalettaja. Heillä on myös muita meikkituotteita, mutta niitä en ole vielä kokeillut.

11. Lippis - Haluan? Mulla on haaveissa lippis-asukuvat! Näitäkin on näkynyt niin paljon katukuvassa, että mun on myös pakko päästä testailemaan.

12. Kengät - Saappaat, nilkkurit ja lenkkarit.. Musta on tullut myös hirveä kenkäfriikki, mutta olen saanut hillittyä itseäni melko hyvin. Nyt postissa on matkalla vain kahdet kengät.. Haluan talveksi tennarien näköiset kengät, mitkä ovat vuorattu sisältä, jotta varpaat eivät jäädy ulkona temmeltäessä.

13. To go - laukku - Tarvitsen uuden klassisen, joka paikkaan sopivan laukun, millä voisi mennä kouluun, töihin ja ylipäätään ulos. En tosiaan tiedä ostanko markettilaukun vai panostanko Malene Birgerin tai Micharl Korsin laukkuun.. Onko vinkkejä?

Muista myös tsekata muiden tyttöjen listat! :-)

10 kommenttia

  1. Suosittelen ehdottomasti Kylien tuotteita! Parhaita nestemäisiä huulipunia mun mielestä :) Tosi kiva postaus ♥

    E.K.S.
    https://eks-katariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, täytyy siis laittaa niitä ensi kuun ostoslistalle :-) Kiitos Katariina ♥

      Poista
  2. Kiva lista♥ Munkin listalta löytyy matta huulituotteet ja joku ihana laukku, kiva tää teidän idea että teette jokanen samallaisen postauksen käynkin tsekkaamassa noi blogit! :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja juttuja! Mullekin kelpais tosi hyvin tommonen Marlene Birgerin laukku, ne on niin hyvännäköisiä! :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Mullakin on myös toivelistalla NYX:in Lingerie!<3 Ne on niin upeen näköisiä huulilla :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Aijjai, nyt iski itsellekin hirveä himo kenkiin D: joskus tuntuu sulalta mahdottomuudelta löytää järkevän hintaisia ja vieläpä hyviä ja hyvännäköisiä kenkiä, mutta ehkä tästä vielä noustaan :D

    sanasokkelossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, mutta toivottavasti säkin löydät mieluisia kenkiä vielä! :)

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.