Pieniä sisustusjuttuja

Kevättä rinnassa? Ainakin mulla! Luin otsikoista, että joka kolmannella on viherkaipuuta näin kolkon talven jälkeen ja mä varmaan kuulun tähän ryhmään. Ainakin kovasti olen katsellut aivan ihania viherkasveja kaupoissa, miettinyt rairuohon istuttamista ja haaveillut parvekkeesta, jota voisi sisustaa. Tänään mä esittelen teille kolme juttua, millä voi nyt piristää kotia keväisemmäksi ja mitä mä olen hankkinut meidän kotiin uusina juttuina. 
Kasvit. Viherkaipuuseen auttavat kasvit. Mä olen jo pitkään haaveillut kaktuksista, koska ovat niin helppohoitoisia, mutta päädyin ostamaan mehikasvin, koska sen pitäisi olla myös helppohoitoinen. Mä olen ainakin surkea kastelemaan kukkia, joten toivottavasti tämä selviää edes hetken aikaan. Onhan se äärettömän ihanaa, kun kasvit tuo vihreyttä kotiin. Ja kyllä mä aion sen ohraruohonkin tällä viikolla laittaa kasvamaan. 
Tabletit. Ei ei ne älylaitteet, vaan pöydän päälle tulevat tabletit. Nämä mä löysin oikeastaan ihan vain vaatekaapin kätköistä ja ajattelin, että vaihtelu virkistää. Sitä paitsi tuollaiset söpöt pikkupallurat sopivat loistavasti pääsiäisen teemaan. Kyllä muuttui ruokapöytä ihan eri näköiseksi. Mä haaveilen tosin sellaisista juuttikangas tai köynnösmäisistä tableteista, mutta niiden aika on myöhemmin.
Koristetyynyt. Mun pörrötyynynpäällinen oli aivan kulunut, nukkainen, likainen ja ruma. Joten päätin alkaa laittamaan koko valikoimaa uudeksi. Tosin kaksi pienempää sisätyynyä hajosi mun käsittelyssä ja toiseen isoon tyynyyn ei vielä päällistä löytynyt, koska haluan sen olevan jotain erikoisemman tuntuista materiaalia. Projekti jäi siis vielä kesken, mutta tuon ihanan kuviollisen tyynynpäällisen lisäksi ostin pari tummanharmaan sävyistä tyynyä. Raportoin tästä lisää, kunhan löydän vielä sen yhden täydellisen ja uudet sisätyynyt.

Miten te olette alkaneet sisustamaan kevään tullessa? ♥


6 kommenttia

  1. Tosi kivoja uusia sisustusjuttuja ♥ Pienetkin muutokset sisustuksessa piristää yllättävästi :) Itsellä on kanssa kaipuuta jotain vihertävää kohtaan, mutta en koskaan muista/kerkeä kastelemaan tarpeeksi kasveja, on mulla vaan muovisia kukkia :D Rairuohoa olen kyllä jokaisena pääsiäisenä kasvattanut, että ehkä tänäkin vuonna :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta! Ja tuovat kodikkuutta :-D Mulla kuolee kaikki kasvit aina ennätysajassa, joten saa nähdä tuleeko kasteltua liikaa vai liian vähän.. Mä laitan sitä ohraruohoa taas tänä vuonna kasvamaan :)

      Poista
  2. Itsekin olen ollut viimeiset kuukaudet rakastunut viherkasveihin! Ne tuovat niin raikasta fiilistä ja etenkin talvella piristivät :)

    http://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ja jokaiselle varmasti löytyy jokin miellyttävä viherkasvi piristämään :-)

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.