Vuosi 2016

Vuoden viimeinen päivä, vuoden viimeiset tunnit, vuoden viimeiset minuutit ja vuoden viimeiset sekuntit ovat menneet. Vuosi 2016 kului omasta mielestäni äärettömän nopeasti. Ja nyt ollaan jo eletty uutta vuotta 2017 reilu päivä. Viime vuonna on tapahtunut paljon isoja muutoksia, paljon pienempiä muutoksia ja osa asioista on pysynyt aivan ennallaan.  On ollut paljon hyviä asioita ja muutamia hieman huonompiakin. Kuitenkin tämä vuosi jää positiivisena mieleeni ja olen täysin tyytyväinen koko elämääni ja olen nauttinut tästä vuodesta. Tsekataan siis pieni vuosikooste viime vuodelta näin vuoden alkuun.
Tammikuu, helmikuu ja maaliskuu  Miten musta tuntuu siltä, että tammikuussa ei ole tapahtunut mitään? Oon ollut aikalailla töissä ja elänyt normaalia elämää. Aloin pikkuhiljaa tekemään muuttoa tänne mun nykyiseen kotiin ja siivous tuntui olevan ikuisuusprojekti. Blogissa esittelin teidän linkittämiä blogeja ja kokosin suosikit niistä. Paljon oli myös kuulumispostauksia. Mulla oli myös perinteinen kysymyspostaus blogissa, johon te saitte lähettää kaikenlaisia kysymyksiä, mihin mä sitten vastailin tekstimuodossa ja videolla. Me listattiin myös blogityttöjen kanssa jokainen meidän vuoden suosikkikuvat. Helmikuussa tapahtui ehdottomasti vuoden isoin asia eli muutin omilleni ja samalla kimppaan tuon minun toisen puoliskoni kanssa. Hassua ajatella, että kohta tässäkin on asuttu jo vuosi yhdessä. Helmikuussa postailin lemppari-instaajia, joista voisikin tehdä kohta päivitetyn version tänne. Myös kirpsakka-vadelmasmoothie, oli yksi parhaista postauksista helmikuussa. Maaliskuussa repäisin kunnolla hiusten kanssa ja se olikin vuoden yksi luetuimmista postauksista, meinaan latvat sävytettiin pariin otteeseen punasella. Oon ylpeä itsestäni, että uskasin repäistä kunnolla kerrankin hiusten kanssa. Tästä siihen postaukseen. Maaliskuussa laitettiin kotia kuntoon ja nautittiin kevään saapumisesta ja päivien pitenemisestä. Olin myös kipeänä kotona oikein kunnolla, mikä tapahtuu noin pari kertaa vuodessa. Blogissa oli paljon suosikki- ja ostosjuttuja maaliskuun aikana.
Huhtikuu, toukokuu ja kesäkuu  Blogin puolella kevät alkoi itsevarmuus-postauksella, jossa pohdiin omia hyviä ja huonoja puolia. Mä shoppailin taas paljon ja innostuin eteenkin NYXin meikeistä, kun ne lanseerattiin vihdoin täällä. Kerroin myös miksi muutin omaan blogiin ja vierailin molempien vanhempien uusissa kodeissa. Mä luin myös pääsykokeisiin ja aina olisi kyllä voinut lukea enemmän. Toukokuussa juhlin mun 20-vuotissyntymäpäivää ja koin hetkellisen ikäkriisin, järkyttävää täyttää tänä vuonna taas vuodella enemmän. Me varattiin myös ulkomaanmatka Kreetalle, josta oltiin todella innoissamme. Mä kärsin myös taas aivan jumalattomasta siitepölyallergiasta, joka pilas mun toukokuuta melkoisesti. Osallistuin myös ensimmäisen vaiheeseeseen pääsykokeeseen ja se meni ihan ookoosti. Nautittiin myös auringosta, tulevasta kesästä ja mm-kisoista, Blogissa nähtiin shoppailuja matkaa varten, kuulumispostauksia ja meikkisuosikkeja. Kesäkuun alku paiskottiin kovasti töitä ja kävin tekemässä myös pääsykokeita ammattikorkeaan. Puolen välin tienoilla alkoi ensimmäinen ansaittu kesäloma ja me suunnattiin kohti Kreetaa juhannuksena. Blogissa nähtiinkin pakkausvinkkejä matkalle ja kerroin miksi on tärkeä pestä ja hoitaa meikkisiveltimiä säännöllisin väliajoin.
Heinäkuu, elokuu, syyskuu  Heinäkuun alku oltiin vielä reissun päällä ja nautittiin toden teolla. Heinäkuun alussa jäin myös varasijalle kouluun pääsyssä ja päätin sitten suunnata ammattikouluun lähihoitajalinjalle, mitä en ole kyllä katunut yhtään. Ostin myös uuden kameran, mikä oli täydellinen ostos ja bloggaaminen on helpottunut huomattavasti. Loppukuun olin paljolti kiinni töissä. Blogissa nähtiin monta reissupostausta ja yksi blogin luetuimmista postauksista oli se, kun tilasin Cocopandalta muutamia kauneustuotteita. Elokuussa mulla alkoi sitten koulu ja tykästyin heti koko hommaan, sekä sain muutamia tosi hyviä kavereita. Me myös lähdettiin minireissulle poikaystävän kanssa Tallinnaan ja vietettiin viikonloppua Helsingissä. Blogissa nähtiikin näistä aiheista postauksia. Myös meikkijutut olivat jälleen pinnalla. Syyskuussa mulla tapahtui blogin kanssa todellinen rappio ja en saanut tänne mitään aikaan. Mulla alkoi työharjoittelu koulusta, jossa viihdyin hyvin ja mun päivät menikin siellä puuhaillessa, enkä muista mitään merkittävää tapahtuneen. Kirjoitin mun blogin ylivoimaisesti suosituimman postauksen, jossa testasin Lorealin kasvonaamiota. 
Lokakuu, marraskuu ja joulukuu  Lokakuussa olin myös vielä työharjoittelussa ja sain siitä täydet arvostelut. Suuntasin myös Helsinkiin ja kävin myös aivan ihanilla I Love Me - messuilla. Vietin rauhallisissa merkeissä ansaittua syyslomaa pitkien päivien jälkeen. Blogissa nähtiin mun ensimmäinen tilaus Boohoolta ja kuinka taas tutustuin paremmin Lushin ihaniin tuotteisiin. Marraskuussa palattiin taas koulun penkille ja kävin leikkauttamassa mun hiuksia reilusti lyhyemmiksi ja olenkin tykästynyt näihin helpompiin hiuksiin, tekisi mieli napsaista vieläkin lisää. Marraskuun alussa suunnattiin myös taas Helsinkiin, Indiedaysin järjestämään päivään, joka olikin todella mielenkiintoinen päivä! Ehdottomasti menen uudelleen, jos vain kutsu kolahtaa. Olin myös äärettömän kipeä monta päivää ja ääni oli hukassa, mutta eihän se mun menoa estänyt. Blogissa nähtiin fiilistelyä blogitapahtumasta ja yhteistyö Instrumentariumin kanssa. Joulukuu saapui ja jouluhulluihminen pääsi vauhtiinsa, musta vaan tuntu että koko kuukausi meni aivan liian nopeasti. Blogissa nähtiinkin muutamia joulupostauksia ja joulua vietin äidin luona, sekä ihan kotona. Uusi vuosi vaihtui kotona sängyssä lähes nukkuessa raskaan työvuoron jälkeen. Joulun alla vaihdettiin myös bloggaajien kesken lahjoja.

On sitä vuodessa kuitenkin paljon tapahtunut! Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille ♥

8 kommenttia

  1. Kiva postaus :)

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus Emmi! ♥ Susta kyllä niin huokuu ilo ja positiivisuus.

    https://nooramaijakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja todella ihania kuvia ♥ Paljon mukavia tapahtumia kuulunut sun edelliseen vuoteen ja toivottavasti tästä vuodesta tulee myös ihan loistava! ♥

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä muuta sitä voi sanoa kuin kiitos Ane ♥

      Poista
  4. Aivan upeita kuvia! Ihanaa uutta vuotta 2017! ❤️

    VastaaPoista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.