Meidän joulu

Ihanaa Tapaninpäivää teille kaikille, toivottavasti jokaisella on ollut antoisa joulu läheisten ja herkullisen ruuan kera ♥ Toivon, että jokainen on saanut myös hieman levättyä kaiken tämän jouluhässäkän keskellä. Nyt halusin tulla jakamaan teille muutamia jouluisia otoksia, vaikka kameraa ei illalla enää tullutkaan oikein pidettyä mukana.
Aattoaamu alkoi uuniriisipuuron teolla toisen vielä uinuessa. Mä katselin samalla perinteiseen tapaan Joulupukin kuumalinjaa ja ihastelin lasten innostusta ja ihania lastenohjelmia. Kympin aikaan nautittiin riisipuurosta sokerin ja kanelin kera ja maisteltiin luumu-rusina- mehukeittoa. Myös klassinen Lumiukko tuli nähtyä. Toinen oli vähän innokkaampi omien lahjojensa kanssa ja avasi ne heti aamulla, mutta mä säästin omani illalle. Aamupäivän aikana laittauduttiin vähän normaalia hienommaksi. Sitten suunnattiin poikaystävän vanhemmille herkuttelemaan moneksi tunniksi. Voi että, mitä ihania herkkuja pöytään oli katettu ja sen vierestä saikin lähes vieriä pois. Käykö muille niin, että tulee syötyä hieman liikaa..
Illalla rentouduttiin ihan kotona ja katseltiin Napapiirin Sankarit- elokuvaa ja availtiin mun lahjoja. Iso kiitos kaikille muistaneille ja ihanista juttuja saatiin kotiin ja itsellemme käyttöön <3 Käytiin myös loppuillasta musiikillisessa joulukirkossa, joka oli myös miellyttävä kokemus erittäin taitavan laulajan ansiosta!
Hyvää seuraa, ruokaa, lahjoja, rentoutumista.. siitä syntyy joulu ♥
Miten teidän joulut sujuivat? <3

10 kommenttia

  1. Mun joulu sujui erittäin hyvin♥

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. sun joulu kyllä näyttää ja kuulostaa ihanalta <3 olis kiva nähdä mitä kaikkea sait joululahjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kuule samoin! <3 Joo voisin kyllä tehdä, toivottavasti huomenna olis valosampaa niin sais ne kuvattua :)

      Poista
  3. Oikein ihana jouluntunnelma näissä kuvissa ja postauksessa! Aika samoissa fiiliksissä täälläkin meni joulu, sopivan rennosti! :)

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Sopivan rennosti kuulostaa hyvältä :)

      Poista
  4. Kuulostaapa ihanalta teidän joulu! <3 Itse tulee ainakin joka ikinen vuosi syötyä joka jouluaterialla liikaa. :'-D

    https://jasminemarian.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Ihan sairaan kivoja kuvia, voisipa aina olla vain joulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joulun aika on kyllä maagista <3

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.