Arkea vaan..

Ai miksi musta ei oo kuulunut täällä viikonloppuna? Syy on hyvin yksinkertainen, mä olin vaan koko viikonlopun aivan kiinni töissä ja keskellä yötä en ala postauksia kirjoittelemaan, jos jokin ihme inspiraatio ei iske :D Ihan vaan tämä siksi, jos joku ihmettelee mihin postausrytmi katosi.. Tänään mä vaan aion vapaapäivänä olla ja pestä pyykkiä ja hoitaa kotia jokseenkin kuntoon. Huomenna sitten juokseville asioille, kuten uusimaan passia ja hakemaan passikuvia ja hakemaan nenäsuihkeita ja hoitamaan autokoulun viimeistä vaihetta käyntiin (hehheh, ei olis tarvinnut jättää viime tippaan..)
Eilen käväsin töissä ja sitten mun töiden jälkeen käytiin tuhlaamassa elokuvaliput ja katsottiin Naapurit 2, oli muuten aivan törkeän huono elokuva. Juhlittiin siinä samalla meidän yhteistä taivalta. joka on kestänyt jo kolme vuotta. Loppuilta otettiin aika iisisti syöden mansikkakakkua ja töllöttämällä telkkua ja pötköttelemällä. Hassua kyllä miten aika vierii, mutta sama tuttu ihminen on yhä siinä vierellä välittämässä ihan niinkuin aiemminkin ♥
Mä oon päättänyt, että tästä viikosta tulee hyvä, vaikka allergia meinaa joka päivä masentaa ja kaataa mut sängyn pohjalle. Tällä viikolla tulee telkkarista vaikka ja mitä, joten sohvaperuna aikoo iskeä todenteolla. Tulee varmasti katsottua ainakin jääkiekon mm-kisoja, Euroviisuja ja aivan hurjasti kaikkia lempparisarjoja. Aion syödä myös jäätelöä kyllästymiseen asti, sekä juhlia ehkä mun parikymppisiä, jotka koittaa myöhemmin tällä viikolla. Ei kuulosta yhtään pöllömmältä!

Ihanaa viikkoa kaikille ♥ Ps. Keskiviikkona selviää tarkemmin matkasuunnitelmat täällä blogin puolella! Stay tuned..

4 kommenttia

  1. Mun mielestä bloggaajalla on välillä lupa ottaa ihan vain itselleen aikaa :-) Ja vitsi, mä odotan ihan sikana, että pääsen kattomaan ton Naapurit 2, koska tykkäsin siitä ekastakin osasta niin paljon. Harmi, että sä et tykännyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, ja paukut aika loppu 9h työvuorojen jälkeen :D Toivottavasti tykkäät, ykkösosa oli kuitenkin paljon parempi :)

      Poista
  2. Tosi kivan arkinen postaus, tykkään lukee tälläsiä postauksia :-) Ihanaa viikkoa myös sulle! <3

    http://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla P ja ihana kuulla, että postaukset miellyttävät! :)

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.