Happy birthday to me!

Hyvää syntymäpäivää mulle! Perjantai on hyvä päivä juhlia synttäreitä, eteenkin kun päivämääränä on vielä kolmastoista päivä. Mutta mulle se ei koskaan ennenkään ole ollut huonon onnen päivä (koputtelen puuta). Tänään mä tosiaan täytän pyöreitä ja jo mukamas kaksikymmentä vuotta. Aika se näköjään vaan liitää aivan hirveetä vauhtia eteenpäin, enkä ole enää mikään pikkutyttö. Aika hassua, että nyt siirryttiin ns. teini-iästä kokonaan veks ja pitäisi muka olla melkein ''aikuinen''. Ehkä sinne on vielä hieman matkaa kuitenkin, Mutta onhan tässä nyt kasvettu, opittu, muututtu sisäisesti sekä ulkoisesti ja eletty tunnepitoista elämää. 
Mulla oli kahden päivän ikäkriisi, koska ajattelin olevani lähempänä keski-ikää kuin omaa syntymääni, mutta nyt heitän sitä jo ihan vitsillä kaikille, vaikka tottahan se onkin. Saattaa olla, että vitsillä heitetyt vanha akka vitsit kolauttivat mieltä hetkellisesti. Kuitenkin jos voisin, niin haluaisin pysäyttää ajan edes hetkeksi, koska tuntuu ettei elämästä ehdi nauttia ja elämä kulkee vauhdilla silmien ohi. Mä päädyin laittamaan viimeiseltä seitsemän vuoden ajalta teille kuvia, joissa oikeestaan mennään läpi kokonaan mun teinivaihe ja todella suuri osa mun elämää. Täytyihän teille laittaa mun synttäreiden kunniaksi vähän spessumpaa kuvamateriaalia. Tuntuu kuin nämä kuvat olisi otettu eilen, vaikka toisaalta en edes muista näistä ajoista kauheasti mitään. Kuvat kertoo paljon eri tunteista, eri tyyleistä, kamalista tyyli- ja meikkimokista, mutta ainakin voin sanoa kehittyneeni vähän edes kaikessa. 
Mä en oikeastaan edes aio juhlia mun synttäreitä mitenkään erityisesti. Käyn vähän töissä pyörimässä ja ehkä tekemässä niitä töitäkin. Lauantaina töiden jälkeen ehkä nautin ansaitusti jonkun alkoholipitoisen juoman tai viinipullon ja katselen rauhassa Euroviisuja ja napostelen dippivihanneksia. Kuulostaa aika multa ja rauhalliselta, just sellanen sopii mulle, koska mä niin tykkään vaan olla ja nauttia. Täydelliset pippalot mulle.
 Näissä synttäritunnelmissa haluan toivottaa teille jokaiselle aivan ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ♥

8 kommenttia

  1. Ihana postaus! :-D ja paljon onnea x)

    http://aliisla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Hyvää syntymäpäivää <3 Kivoja nää vanhat kuvat susta! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus!! Tällaisia postauksia on mielenkiintoista ja hauskaa lukea :-)

    http://j-doitforyourself.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna, erittäin kiva kuulla, että pidit! :)

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.