TORSTAIN TURINAT

Heippahei, oon miettinyt koko päivän, että mikä sopisi keskiviikon postauksen aiheeksi ja otsikoksi, kunnes totesin, että tänään onkin jo torstai. On ihan hyvä olla hereillä näiden päivien kanssa niin osaa sitten taas mennä töihin oikeana päivänä.  Ajattelin, että tänään mennään vaan ihan kevyesti pikakuulumisten merkeissä, koska kuvamateriaali on melko vähissä, mutta asia toivottavasti korjaantuu tämän päivän aikana. Mulle kuuluu oikein hyvää, mitä nyt hemmetillinen koivun siitepölyallergia on alkanut ja koko ajan saa olla niistämässä.. No eiköhän se tästä parin viikon päästä ala helpottamaan, eteenkin jos ilmat pysyy tällaisina ja koivut saa kukkia nopeasti. 
Ulkona on ollut aivan kertakaikkisen ihana ulkoilla ja käydä lenkeillä! Hyvin pärjää jo kevätvaatteilla, mutta tuntuu etten ehtinyt edes kevättakkeja kaivaa kaapista ennen kuin tuli näin lämmin ja nyt niillä on jo kuuma ulkona. Mutta ihanaa, että kevät on täällä meitä taas viihdyttämässä ja ihan just ollaan taas kesässä. Ootteko jo ehtineet nauttimaan näistä keväisistä säistä täysin rinnoin? :)
Taddadaa! Mulla on teille iso jymyuutinen, me varattiin ulkomaanmatka! Me lähdetään kesäkuun lopulla Kreetalle lomailemaan oikein kunnolla. Hauskaa tässä on, että tää on meidän eka yhteinen lomamatka ja se, että toinen ei ikinä oo lentänyt ja mä muuten vaan olen lentopelkoinen ihminen. Lupaan, että tuutte kuulemaan tästä matkasta vielä lisää lähiaikoina ja sitten itse loman koittaessa. Ja varsinaisen matkakohteenkin jätän vielä toistaiseksi salaisuudeksi.
Kuitenkin ihana päästä matkustelemaan pitkästä aikaa. 
Nyt mä ajattelin kuitenkin uhmata allergiaa ja lähteä ulos nauttimaan upeasta ilmasta, sekä käydä vähän kiertelemässä kauppoja, jos vaikka löytyisi jotain kivoja kesävaatteita. Mulla on eteenkin jumpsuitteja ja mekkoja hakusessa. Myöhemmin tehdään varmaan jotain hyvää ruokaa ja käydään vähän vanhemmilla kyläilemässä. Katsotaan mitä saadaan vielä aikaan tän päivän aikana. Ajattelin koittaa myös käydä vaatekaappia lisää läpi ja laittaa fb-kirppaleille niitä vielä myyntiin. 
Kertokaa mulle, että mitä teille kuuluu! Aivan ihanaa loppupäivää kaikille ♥

6 kommenttia

  1. Voi miten makee takki tossa vikassa kuvassa!♥ Itse oireilen tällä hetkellä järkyttävästä siitepöly allergiasta, mutta en oo sen antanut kauheasti kumminkaan haitata kun on nyt näin upee sää :) Ihanaa torstaita sulle!

    ♥: http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Se oli kiva mutta vähän lyhkänen omaan makuun :( Onneksi pölyallergiat tästä kohta hälvenee ♥

      Poista
  2. Ooo Kreeta <3 Ihanaa matkaa teille sinne :) Matkapostausta jo odottaessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga, matkapostauksia tulee aivan varmasti ;)

      Poista
  3. Ihania juttuja luvassa siis :) Minnepäin Kreetaa ootte menossa? Siellä on kyllä ihanaa! ♥

    VastaaPoista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.