JOULUFIILISTÄ

Moikka kaikille pitkästä aikaa! ♥ Kauheeta, miten ja millä vauhdilla päivät juoksevat eteenpäin, ensi viikolla on jo joulu ja valmistelut ovat kaikilta osin vielä aivan kesken.  Koulussa ollaan painettu loppukiri ennen joulua käyntiin, joten oon taas ollut aivan poikki.  Vielä pari koetta ja sitten saa todellakin keskittyä lepäämiseen ja joulun tunnelmaa. Mulla on joulufiilis jäänyt vielä kiireiden takia vähän taka-alalle, vaikka koristeita on koti täynnä ja joulukortit lähtevät tänään postiin. Tänään mä keräsin teille muutaman vinkin, joilla se joulufiilis lähtee pikkuhiljaa nousemaan!
1. Kuuntele tai mene laulamaan kauneimpia joululauluja
- Joululaulut tuovat sitä ihanaa lämmintä fiilistä ja niiden tahdissa voi jammailla sydämensä kyllyydestä. Itse tykkään ainakin hoilata mukana ihan täysillä.. tosi tämä homma täytyy tehdä yksin kotona, koska tuo toinen osapuoli ei fiilaa mun laulamista. Me oltiin myös mun kaverin kanssa kuuntelemassa viime viikolla kauneimpia joululauluja ja oli tosi kiva pieni tapahtuma ♥

2. Mene joululahjaostoksille
- Varmaan kaikissa kaupungeissa on jo ollut jouluvalot hetken aikaa koristamassa ja tuomassa valoa jouluun ja synkkään talveen. Kaupoissa on äärettömän kauniita lahjapakkauksia, pehmeitä materiaaleja, joulunvärejä ja sitä kuuluisaa kiirettä ja vilskettä, mikä kuuluu joulun valmisteluun.

3. Leivo jouluherkkuja
- Miltä kuulostaisi jouluinen Rocky road tai iso massiivinen piparkakkutalo? Entäpäs jouluinen glögijuustokakku? Mulla ainakin valuu vesi kieleltä ja tuo Rocky road tulee kyllä ehdottomasti testattua vielä ennen joulua. Mikä parempaa, kuin jouluiset tuoksut pitkin kotia ja rappukäytävää?

4. Katso jouluelokuva
- Kynttilät palamaan, kuuma, höyryvä glögimukillinen ja joulusuklaata ♥ Näin mä haluaisin ainakin viltin alla katsoa mun lempielokuvan, joka on muuten maailman paras Holiday-leffa!

5. Koristele koti 
- Meillä on ikkunassa kynttelikkö ja toinen vitriinin päällä, olohuoneessa löhöää vihreä, hopein koristein koristeltu kuusi ja kynttilöitä olen jo polttanut tuhottoman määrän. Parasta on, että koristeita on niin monenlaisia, joten jokainen saa valita mieleisensä!
Miten te nostatatte joulufiilistä?

8 kommenttia

  1. Ihana postaus ja ihania kuvia!

    https://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihania vinkkejä, ja ihania myöskin tän postauksen kuvat :) Mä oon nostanu mun omaa joulufiilistä kans sillä, et oon keitellyt jonkin jouluisen juoman ja hörppinyt sitä (tuoksu)kynttilöiden valossa <3

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Linda <3 kuulostaa aivan jouluiselta sun touhut!!

      Poista
  3. Ihania kuvia ja ihania joulufiiliksen nostattajia ♥ Itsellä meinaa kanssa iskeä epätoivo, että ensi viikolla olisi jo joulu! Kuinka aika lentääkään eikä joulufiilis ole ihan vielä niin korkealla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane ❤ Joulu tulee tänä vuonna kyllä liian vauhdilla..

      Poista
  4. Ei oo todellista, että julkasin tänään mun blogissa samantapaisen postauksen!! :D ihania vinkkejä sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä onkin jonkun verran näkynyt blogeissa, hauska sattuma! :-D

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.