PIPARIEN LEIVONTAA

Mun yksi ehdoton jokavuotinen jouluperinne on piparien leivonta. Se on mulle omaa aikaa, kun saa purkaa tunteita ja stressiƤ kovaan taikinaa ja nauttia valmistuvien piparien huumaavasta tuoksusta. Olin eilen aamulla kyllƤ todella onnellinen, kun nƤitƤ sai tehdƤ. MƤ olen ollut jo pienestƤ hyvin innokas leipuri ja tƤstƤ on muodostunut vaan perinne, ei joulua ilman leivottuja pipareita. MƤ en ole ikinƤ tosin kyllƤ tainnut tehdƤ itse taikinaa, vaan mƤ annan palaa kaupan valmisversioilla. EhkƤ sitten ensi vuonna, jos on enemmƤn aikaa niin tekee kaiken alusta alkaen itse. Onneksi nƤmƤ ovat aivan ihania myƶs ja paljon parempia kuin kaupan valmispiparit.
Toisaalta mƤ oon mielestƤni todella surkea koristelija, mutta tƤnƤ vuonna aion yrittƤƤ tahnoilla ja ranskanpastilleilla ja tuli nƤistƤ ihan tarpeeksi kivoja meille. Tosin tƤmƤ puuha vaati kƤrsivƤllisyyttƤ, tarkkuutta ja taiteellista silmƤƤ, mitƤ en taida omistaa. Mutta pƤƤasia olikin, ettƤ saan puuhailla nƤitƤ ihan omassa rauhassa joululoman alussa. Mua kyllƤ harmittaa, ettƤ tƤnƤ vuonna en pystynyt taiteilemaan jotain upeaa piparitaloa. Onneksi nƤmƤ pikkuiset piparkakut ehdein sentƤƤn paistamaan ja koristelemaan. Onneksi ainakin toiselle puoliskolle nƤmƤ olivat kovasti mieleen, vielƤ kun sille tekee vƤhƤn modernempejƤ joulutorttuja niin hƤn on tyytyvƤinen.  Kuuluuko piparien leivonta teidƤn perinteisiinne? :)

2 kommenttia

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitƤ, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitƤ kommentteja, jotka eivƤt ole asiallisia.