Päivä mun kanssa

10:03 Herään ihan ensimmäisen kerran aamulla ja totean, etten kyllä vielä jaksa nousta ylös. Päätän sulkea silmät vielä ihan hetkeksi.

10:55 Herään toisen kerran sateen ropinaan ja ajattelen, että nyt saa riittää ja nousen ylös. Herätän toisen osapuolen myös ja kysyn haluaako hän kahvia. Menen vessaan, pesen kasvot ja hampaat, laitan silmätipat ja harjaan hiukset, jotka heitän korkealle sotkunutturalle.

11:10 Laitan astianpesukoneen päälle ja viisi kuppia kahvia tippumaan. Höpötellen samalla vielä sängyssä loikoilijalle. Rupean viikkaamaan myös pyykkitelineessä kuivuneita vaatteita ja vien ne omille paikoilleen.

11:30 Avaan tietokoneen ja avaan Bloggerin, julkaisen pari kommenttia, sekä kuittaan Facebookin ilmoitukset. Avaan uuden postauspohjan ja rupean kirjoittamaan päivän asioita muistiin.

11:45 Selailen bussilippujen hintoja Helsinkiin ja löydänkin vielä kohtuuhintaan liput itselleni.

12:00 Teen meille aamupalaa, pari voileipää kummallekkin ja vaniljajugurttia kylkeen. Ihana syödä aivan rauhassa aamupalat.

12:25 Mä alan meikkaamaan omaa naamaani, koska tarkoituksena on lähteä kaupoille ostamaan kaikennäköistä niin kotiin kuin matkalle.

12:55 Naama saatu laitettua ja päivän suunnitelmiin tulikin tässä välissä muutos. Jos haluan kaupoille, se täytyy hoitaa yksin. Rasittavaa!

13:30 Päätän alkaa lakkailemaan kynsiä, koska päivän suunnitelmat ovat aivan sekaisin. No ei aina voi mennä ihan putkeen. Laitan samalla pyörimään Youtubesta videoita.
14:05 Poikaystävä soittaa, että pääseekin mun kanssa käymään kaupoilla ja kertoo tulevansa vartin päästä hakemaan minua.

14:20 Kengät jalkaan ja menoksi. Ulkona sataa, mutta siitepölyallergisena olen vain onnellinen sateesta. Suunnataan Halpa-Halliin etsimään mulle kesäsandaaleja sekä valokuvakehyksiä. Poistutaan kuitenkin kaupasta ilman mitään.

14:45 Seuraavaksi Tokmannilta hakemaan hammasharjat, hammastahnat, saippuaa ja hiusväri mulle.

15:10 Lähdetään vielä Puuiloon hakemaan valokuva-/julistekehykset, koska ne ovat halvimpia siellä. Ostettiin myös lisää shampoota niin matkalle kuin kotiinkin. Täällä vierehtääkin yllättävän kauan aikaa.

16:00 Kotona! Joudutaan kiertämään aina ihan sairaasti tällä hetkellä, että päästään autolla kotipihaan, koska Porin yksi pääkaduista on suljettuna kahdesta eri kohtaa.

16:15 Laitetaan uusia sisustusjuttuja valmiiksi ja otetaan niitä pakeista pois. Tästä kuulette parin viikon päästä lisää, kannattaa olla kuulolla siis.

16:45 Vedetään ja viikataan pestyt lakanat ja pyyheet kaappiin. Osa kuitenkin jää odottamaan vielä silittämistä, joten ne jäävät tuolin nojalle odottamaan.

17:00 Mietitään, pitäisikö lennoille kuitenkin ostaa ruuat, että lennolla olisi jotain tekemistä. Päädytään valitsemaan ainakin jotain pientä purtavaa lennolle. Samalla aloitetaan kuorimaan perunoita, jotta joskus saataisiin ruokaa,

17:30 Perunat vihdoin kiehuvat ja mä avaan koneen taas, jotta pääsen kirjoittelemaan mitä muutaman tunnin aikana on tullut puuhattua. Syön myös pari leipää hätänälkään, ettei musta tule kiukkuinen. Alan myös valmistelemaan kalaa ja kermaviilikastiketta.
18:00 Laitan poikaystävälle aikooko hän tulla syömään kotiin, mutta tällä kertaa saan syödä ypöyksin. Aika harvoin enää samassa taloudessa asuvat oikeasti syövät samaan aikaan saman pöydän ääressä.

18:15 Annoin perunoiden jäähtyä hetken ja rupesin syömään. Perunaa, savusiikaa ja kermaviilikastiketta, pettämätön kotiruokayhdistelmä!

18:45 Olen saanut syötyä ja siistin keittiötä, sekä tyhjennän astianpesukoneen ja täytän sitä uudelleen päivän aikana kertyneillä astioilla. Samalla taustalla pyörii Skam ja välillä 13 syytä. Vihdoin sain Isakin kauden Skamista katsottua loppuun.

19:30 Lösähdän sohvalle katsomaan Salkkareita, eipä ole taas moneen viikkoon tullut katsottua. Sen jälkeen pyörähtää käyntiin Vain elämää- sarjan viimeinen kunnollinen jakso.

21:30 Totean päivän kuvasaldon olevan taas surkea ja mietin saanko tätä postausta ikinä ulos. Toisaalta eihän kuvien ole pakko olla tältä päivältä. Samalla Neloselta alkaa pyörimään Sooloilua-elokuva, jonka kanssa meneekin pitkälle yöhön.

21:45 Päätän alkaa vielä itse värjäämään järkyttävää tyvikasvuani pois ja totean se nyt riittävän tähän hätään ennen matkaa. Onneksi olen nopea laittamaan värin päähän, joten tässä ei mene kauaa.

22:20 Suihkuun! Värit pois hiuksista ja muutenkin peseydyn huolella. Mä olen semmoinen suihkussaolija välillä, että voisin viettää siellä tuntikausia.. Tällä kertaa kuitenkin elokuva pyörii vielä, niin olen nopea.

22:40 Iltapalan aika, meni taas myöhäiselle, koska oli kyllä myöhäinen ruoka-aikakin. Syön maissihiutaileita, koska jääkaapissa ei kauheasti vaihtoehtoja iltapalalle ole.

23:35 Elokuva loppuu ja Arman Pohjantähden alla alkaa. Jaksossa puhutaan somettamisesta ja somemaailmasta niin sen hyvistä ja huonoistakin puolista. Tykkään kovasti aiheesta ja jakso olisi voinut olla pidempikin. Näköjään tänään olen telkkarin orja todenteolla, mutta välillä saakin olla.

00:45 Hampaiden pesulle ja silmätipat silmiin. Kasvorasvaa kasvoille ja yökkärit päälle. Tällä kertaa lainaan taas poikaystäväni isoa paitaa päälleni. Nyt en jaksa edes selata enää puhelinta, vaan alan suoraan nukkumaan. Hyvää yötä!
Kiitos, että seurasit päivääni <3 

16 kommenttia

  1. Tosi mielenkiintoista saada lukea sun arkipäivän kulumisesta! Oon itsekkin tuollainen aamuhääräilijä, että välillä ennen aamupalaa on pakko saada kaikki mahdolliset koneet pyörimään ja kuivat pyykit pois telineiltä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tosi kiva kuulla! Joo sitten saa olla kohtuu rauhassa illalla, jos aamuisin hoitaa hommat valmiiksi :-)

      Poista
  2. Tämä oli kiva postaus, tämmösiä on kiva lukea, kun päsee vähän kurkkaamaan toisen henkilön päivään. Kuvailit tekemisiä lyhyesti ja ytimekkäästi :)

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista, kiva kuulla että tykkäsit :-)

      Poista
  3. Hei todella kivasti kirjoitettu postaus! Mukava päivä ollut sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellanoora :-) Normaalit lomapäivät on aina jees!

      Poista
  4. Moikka! Kivan oloinen blogi sulla, liityin lukijaksi :) Tämmöisiä my day postauksia on aina kiva lukea, kun pääsee vähän tarkemmin kurkkaamaan muiden elämään!

    http://saraoonav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sara! Tervetuloa lukemaan, kiva kuulla tällaista palautetta :-) Käyn kurkkimassa sun blogiin myös!

      Poista
  5. Olipas kiva postaus! :) Sulla on muutenkin tosi kaunis blogi :)

    https://taruanuelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva ja kiinnostava postaus! :) Kiva lukea mitä muut puuhaa päivän aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marianne, mäkin uteliaana aina kiinnostun muiden puuhista! :-D

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.