POTKIAISET JA PENKKARIT

Oi voi, nyt on sitten elämän yksi hienoimmista viikoista takana ja täällä on vihdoin alettu selviämään kaikesta siitä hulinasta. Viikko sisälsi paljon ohjelmaa ja kaikesta mahdollisesta panikoitiin. Oli kyllä kaiken stressin arvoinen viikko. Alkuviikko mulla oli ihan normaalia ja olin vain koulussa. Monet ihmettelee varmaan miksi oon vieläkin koulussa, mutta mulla on muutamia kursseja suorittamatta ja valmistun enkun kirjotusten takia vasta joulukuussa. No ihan sama mennään siihen asiaan nyt :D
Keskiviikkona koulusta selvinneenä, piti alkaa laittautumaan meidän potkiaisiin, joita vietettiin Porissa ravintola Miamissa. Meillä oli varattuna koko ravintola illaksi. Meillä oli siellä hamppariranskis-buffet, josta saatiin ihan rauhassa syödä ja tietty koota omanlaisia hamppareita. Oli meillä baaripuolikin auki ja kaikkihan sitä hyödynsi melko ahkerasti. Meillä oli pientä ohjelmaa, kuten diplomien jakoa ja jotain pieniä pelejä. No oli silti kyllä kivaa :) Siitä jatkettiin juhlimaan Kinoon, jossa esiintyi JVG! No herrat esiintyi joskus 1 aikaan, mutta lähdettiin siitä hetken päästä pizzerian kautta nukkumaan, koska siellä oli aivan helvetin ahdasta. No ehdittiin nukkua just ja just 3 tuntia ennen herätystä :D

Torstaina oli sitten penkkarit :) Ulla oli meillä yötä kaupungissa ja valmistauduttiin sitten yhdessä aamuun! Olo ei kyllä ollut mikä parhain aamulla, mutta nopeasti siitä freesauduttiin :) Mä olin jo heti aatellut olevani Nasu tai Ihaa, mutta Nasu-pukua oli tosi vaikea löytää, joten päädyin tilamaan Ihaan. Tilasin Ebaysta, jostain Lontoon varastosta ja se tuli neljän arkipäivän aikana. Puku oli tosi hyvää laatua ja ihan törkeen lämmin! Jos joku on kiinnostunut ostamaan niin laita viestiä kommenttiboksiin tai sähköpostiin :)
 Mentiin yhdeksäksi kouluun ja haettiin meidän karkit ja sitten siirryttiin katsomaan abinäytelmää ja ryhmänohjaajille annettiin pienet muistot meistä. Oli tosi kivaa! Sitten käytiin syömässä ja lähdettiin kolmen tunnin rekka-ajelulle! Kierrettiin muutamat koulut ja jaettiin pienille karkkia. Oli aivan ihanaa, kuinka innoissaan ne oli meidän asuista ja karkeista :3 Lopuksi mentiin muiden lukioiden kanssa Porin keskustaan ajelulle!
Varmasti yksi elämäni ikimuistoisimmista viikoista! Ihanaa saada kokea tällaista huipputyyppien kanssa ja nauttia. Kiitos kaikille meidän abeille! Risteilystä tulee vielä erikseen postausta, toivottavasti lyhyempää sellaista :)

6 kommenttia

  1. Hahah, suloinen tuo pukusi :D Mistä olet moiset löytänyt? :)

    VastaaPoista
  2. Hei oisko sulla tota ihaa pukua enää? Jos on niin oisin kiinnostunut ostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo valitettavasti enään mutta suosittelen katsomaan ebay.uk, tulee alle 2vk :-)

      http://www.ebay.co.uk/itm/Kigurumi-Pajamas-Anime-Cosplay-Pyjamas-Costume-Hoodies-Adult-Onesie-Fancy-Dress-/141104218153?var=&hash=item20da778029:m:mRqeUuLTB-y36F8rpccfIwQ

      Ja isoa kokoa vaan niin mahtuu vaatetta alla!

      Poista
  3. Tsau! Mikä koko sinulla on tuosta asusta? Olen tilaamassa itsekin mutta emmin kokojen välillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla kokoa L/XL, kun Kiinasta tulevat saattavat olla pientä kokoa niin jäi vähän väljäksi :-)

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.