PIZZASUNNUNTAI

Spontaanit ideat ovat aina parhaita, eteenkin jos ruokaideat ovat totaalisen lopussa. Musta itsestä tuntuu, että kaikki mahdolliset kotiruuat on tultu kokeiltua ja tehtyä viime kuukauden aikana. Perjantaina pyörein ruokakaupassa älyttömän kauan ja sain älyttömän ison maksun kuitenkaan ostamatta mitään. Tämä on aina hyvä huomata kotiin tullessa.. Tänään oli sitten jo pakko tehdä jotain ruokaa ja spontaanin idean ansiosta päätettiin tehdä meille muutamaksi päiväksi itsetehtyä pizzaa, ihan pohjaa myöden. Meikäläinen lähti sitten juoksemaan kauppaan hakemaan ananasta, juustoraastetta ja jauhelihaa ja onneksi lähdinkin!Valitettavasti en ehtinyt ihan alusta asti kuvailemaan koko projektia, mutta onneksi puolessa välissä juolahti mieleen, että voihan tämän tulla jakamaan myös tänne blogin puolelle.
Pohjaan tarvitset: (yksi pellillinen)
- n. 5dl jauhoja
- 1 pss kuivahiivaa
- 1tl suolaa
- 2dl hieman kädenlämpöistä lämpimämpää vettä
- 1/2dl oliiviöljyä
Ohjeet: 
1. Laita uuni lämpeämään 225-asteeseen.

2. Mittaa kuivat ainekset isoon kulhoon ja sekoita.

3. Lisää lämmin vesi ja öljy joukkoon.

4. Työstä tasaiseksi massaksi, lisää jauhoja tai öljyä tarvittaessa. Taikinasta on tarkoitus tulla pyöreä 
pallo, jolloin kulhon reunoille ei kuuluisi jäädä taikinaa.

5. Kauli leivinpaperille pellin muotoiseksi palaksi. Tästä on tarkoitus tulla melko ohut pohja!

6. Laita taikina kohoamaan n. 15minuutiksi lämpimään paikkaan liinan alle. 

7. Lisää mieleiset täytteet! Mun pizzaan tuli ketsuppia, kinkkua ja savusuikaletta, ananasta, homejuustoa, sekä juustoraastetta. Erikin pizzaan myös ketsuppia, jauhelihaa ja makkaraa kypsennettynä, ananasta, sipulia, hieman homejuustoa ja juustoraastetta.

8. Paista uunissa noin 15-20minuuttia!

9. Nauti jonkin hyvän kylmän juoman kera ♥
Mä kyllä ehdottomasti suosittelen tekemään välillä pizzaa myös itse! Oli todella hyvää ja ruokaähky oli jo taattu pienillä paloilla. Tässähän voi myös päättää mieleiset ainekset aivan itse ja heittää niitä pizzan päälle juuri sen verran kuin itse haluaa :) Onko teillä tapana tehdä kotona pizzaa?

Ei kommentteja

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.