GIFT SWAP

Tänä vuonna oli vuorossa muutaman Project Blog-tytön kanssa pientä lahjanvaihtoa. Mä osallistuin viime vuonna lähettämällä paketin, mutta mulle mun paketti ei jostain syystä ikinä tullut perille. Meille kaikille arvottiin henkilö, jolle paketin sai lähettää ja paketin lähettäjä oli mysteeri siihen asti, kunnes pakehti kolahti pakettiautomaattiin. Sovittiin kaikille sama sopiva summa rahaa, jolla sitten sai ostaa toiselle kaikkea mukavaa. Tällä kertaa sain mun paketin ihanalta Millalta! Tykkäsin paketin sisällöstä kovasti ja kaikki kolme juttua olivat aivan mahtavia, mennään siis katsomaan :-)
 Milla oli ihanasti vielä paketoinut kaikki lahjat omiin söpöihin paketeihinsa ja kirjoittanut jännitystä nostaakseen paketin päälle vinkit siitä, että mitä sieltä voisi oikein löytyä. Ainoastaan minkä arvasin oikein oli tuo jotain lämmintä paketti! Millalta tuli myös pieni kortti ja hyvät joulun, sekä uuden vuoden toivotukset, sekä tsemppiä bloggaamiseen. Sitä haluan toivottaa ehdottomasti Millalle myös takaisin. 
 Jotain jouluista- paketista löytyi ihana huonetuoksu, mikä pääsee heti käyttöön meille. Onneksi tuoksu ei ollut liian voimakas, vaan juuri sopiva ja pientä tunnelmallisuutta tuova. Jotain lämmintä-paketista taas löytyi todella pitkät, paksut ja pörröiset sukat!! Näille on aina tarvetta, koska meillä on kotona todella kylmät lattiat ja pikkuiset varpaat palelevat aina iltaisin. Mun mielestä nämä olivat niin söpön väriset ja aivan mun näköisetkin vielä, tykkään tykkään kovasti. Viimeistä jotain hoitavaa- paketista löytyikin todella mielenkiintoinen tuote. Oon joskus sattumalta internetissä törmännyt näihin, mutta eivät ikinä ole mun ostoskoriin päätyneet. Paketista paljastuivat syväkosteuttavat jalkojenhoitosukat! Mä aion niin testata näitä joskus töiden jälkeet tämän talven aikana, kun jalat ovat väsyneet ja kuivuneet. Mä niin haluan näiden uskovan toimivan ja näistä voisi ehdottomasti tehdä testipostauksen sen jälkeen. Aivan mahtava juttu!
Iso kiitos vielä Millalle kivasta paketista! Oletteko te muut osalllistuneet tällaiseen lahjanvaihtoon?

2 kommenttia

  1. Ihanaa että tykkäsit paketista! :) hyvää joulua <3

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä! Tykkäsin oikein kovasti ♥ Hyvää joulunaikaa sinnekin!

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.