MEIDÄN JOULU

 Viimeinen joulupyhien päivä, joten ajattelin hieman kirjoitella miedän joulusta, joka meni melko rauhallisin tunnelmin. Pääasiassa oltiin, valmisteltiin herkullisia ruokia, poltettiin lukuisia kynttilöitä, syötiin aivan liikaa, katsottiin telkkarista jouluohjelmia, avattiin kivoja joululahjoja ja kirottiin liikasyöntiä. Meille siis aivan normaali joulu. Mä olin äidillä Raumalla viettämässä aattoa, joten pientä matkusteluakin tuli joulun alla tehtyä. 
Jouluruuat olivat tänäkin vuonna aivan jumalaisia tai on meillä niitä kotona tänään vielä tarjolla. Huomenna varmasti alkaa tökkimään sama ruoka, joten täytyy yrittää todenteolla tuhota viimeisetkin rippeet tänään. Meillä joulupöytä on monesti kalapainotteinen ja tietysti perinteiset laatikot ja kinkku täydentävät pöydän. Mä tein meille tänä vuonna aivan ihanaa glögijuustokakkua, jota olisi voinut syödä loputtomiin.. Pitää tehdä myös muina jouluina uudestaan.
Mähän en pyytänyt omasta mielestäni mitään joululahjaksi, mutta silti niitä tuli jonkun verran saatua. Kaikki lahjat olivat ihania ja hyödyllisiä, joten ei niistä voi olla kuin kiitollinen. Oli mahtava myös nähdä, että mun lahjat miellyttivät lahjojen saajia. Mutta kaiken kaikkiaan joulu oli oikein onnistunut ja kaikesta on nautittu todenteolla.

Millainen joulu teillä oli? Saitteko mieleisiä joululahjoja?

6 kommenttia

  1. Ihanan näköinen toi kakku! Ja täällä alko jouluruoat tökkimään jo tänään, joten keittelin kanakastikkeen vähän vaihtelua tuomaan :D

    http://revontulipalo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se olikin tosi hyvää ♥ Me vasta tänään kokataan muuta ruokaa :D

      Poista
  2. Joulu meni ihan vaan rentoutuen kotona ja nyt on taas paljon energiaa palata arkeen! :) Tuo kakku näyttää superihanalta!

    http://www.riikkamarian.com/

    VastaaPoista
  3. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Tuo kakku näyttää herkulliselta :) Mun joulu meni mukavasti perheen kanssa yhdessäolosta nauttien. <3

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia ♥ Niin täälläkin samoissa tunnelmissa!

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.