XMAS PRESENTS

Muiden blogeissa on pyörinyt paljon joululahjojen esittelyä, joten ajattelin, että voisinhan minäkin vilautella muutamat jutut joita tänä vuonna sain. Kaikki jutut olivat kyllä todella kivoja ja piristivät kovasti, vaikka en olisi todellakaan tarvinnut näin paljoa. Huomenna sitten laitetaankin blogin puolella vuosi pakettiin ja katsotaan mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut. 
 Housen päiväpeitto  Meidän entinen päiväpeitto oli juurikin sopiva meidän entiseen 140cm leveeseen sänkyyn, mutta sitten isomman parisängyn saapuessa se jäi aivan liian pieneksi. Äiti osti meille sitten uuden aivan ihanan tavallisen valkoisen päiväpeiton. Kyllä tuli taas ryhdikkyyttä makuuhuoneeseen! Vielä kun jaksaisi joka aamu tosissaan pedata sängyn..
 Hugo Boss The Scent -tuoksu  Rakastuin tähän tuoksuun totaalisesti, kun saatiin pieni näytepullo mukaamme Inspiration-päivästä marraskuussa. Mä vissiin vinkkailin tarpeeksi, kun poikaystävä oli sitten käynyt tämän mulle hakemassa.
 Shampoota ja saippuaa, sekä leffalippuja  Oltiin ostettu äidin kanssa toisillemme vastaavat hiustenhoitopaketit, kyllä siinä oli taas naurussa pidättelemistä jouluaattona.. No molemmat ainakin tykkäsivät lahjasta! Sain myös ihanan jouluista saippuaa, sekä huulikiiltoa. Töistä sain muutaman leffalipun ja siihen vielä herkkuliput kylkeen, kyllä kelpaa mennä taas katsomaan jotain.
 Lämmittävää  Sain tosi kivoja lämmittäviä juttuja myös! Yöpaidan kotiin ja housut, jotka eivät päässeet kuvaan, koska ovat jo pyykkikorissa. Niin ihanan pehmeät molemmat päällä ♥ Parasta antia on kuitenkin nämä villasukat ja pipo! Nyt ei pääse varpaat palelemaan, eikä korvat jäätymään kylmillä pakkasilla, jos niitä tulee.
 Michael Korsin Jet Set Travel -crossbody laukku  Tämmöinen näkyi mun blogin joululahjatoivelistalla ja eräät ovat sieltä näitä toiveita sitten etsineet.. Tämä on myös aivan ihana! Pääsee varmasti useasti käyttöön tulevina vuosina. Just sopivan kokoinen kaikelle, mitä esim. shoppailureissulle tarvitsee mukaan.
 THE NUDES- paletit  Ihanaa, että tällaiselle meikkihullulle annettiin myös pari uutta luomiväripalettia testailuun. Näissä on kyllä tosi kivat sävyt ja muutamassa aivan huikea pigmentti. Oon todella innoissani näistäkin!
Lahjakortti, ''Uggit'' ja rahaa  Pieni lahjakortti Seppälään, jotta voin hakea vaikka toisen ihanan pipon sieltä itselleni. Uggit ovat hyvät aina laittaa jalkaan lyhyille koulumatkoille, roskista viedessä tai kauppareissuille. Sitten saatiin myös hieman rahaa meidän uutta tulevaa sohvaa varten ja omiin hömpötyksiimme.

Mä olen kyllä todella kiitollinen näistä kaikista ihanuuksista ♥ Kertokaa ihmeessä, mitä te saitte lahjaksi!

14 kommenttia

  1. Kiitos Kanerva ♥ Se on kyllä upea! :)

    VastaaPoista
  2. Haha no toivottavasti on hyvä hiustenhoitopaketti kun kerran tuli kummallekin samanlainen :) Me ostettiin äidin kanssa kerran toisillemme sama kirja :D Onneks oli sentään hyvä. Hienoa, että poikaystävä tarttui vinkkiisi. Itse kans puhuin kerran suureen ääneen että oispa kiva päästä hierontaan, ja äijä tajusi ostaa hierontalahjakortin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se joo hyvä hiustenhoitopaketti! :-D Noniin ihanaa, pääset ''rentoutumaan'' hierontaan ♥ Onneksi hän tajusi!

      Poista
  3. Oi vitsit, pukki on kyllä muistanut sua ihanilla lahjoilla tänä vuonna! Itsekin sain sukkia paketeista, ne taitavat oikeasti olla joku perinne lahja suomalaisilla, haha. :D

    https://adaemmimaaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♥ Mutta villatillurit ovat äärettömän hyviä näin pakkasilla, lämmittää mieltä, sydäntä ja jalkoja!

      Poista
  4. Voi miten ihania lahjoja oot saanut! <3 Noissa maybellinen luomiväripaleteissa on ihan superkivat sävyt! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sain ♥ Nuo on todella hyviä kyllä ja sävyjä monenlaisia! Suosittelen, jos haluaisi testailla :-)

      Poista
  5. Oi että miten kivoja ja tarpeellisia lahjoja olet saanut, näin hajuvesifriikkinä varsinkin tuo Hugo Bossin tuoksu näyttää hyvältä, en ole sitä tainnut koskaan käydä nuuhkimassa, pitänee seuraavan kerran Sokoksella pyörähtäessä haistella :) Mä tarvitsisin kyllä myös päiväpeiton, en ole vieläkään saanut hankittua sitä meidän parisänkyyn vaikka kaksi vuotta ollaan jo tässä asuttu :D Tosi kaunis ja yksinkertainen tuo Housen peitto, tän voisi hankkia itsellekin!

    Oikein ihanaa tulevaa vuotta, toivottavasti vuodesta 2017 tulee myös sinulle ikimuistoinen! :)

    http://bottleoflove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ♥ Kannattaa käydä tuoksuttelemassa, yllättävän moni kaverikin pitää siitä.. Toivottavasti mieleinen päiväpeitto löytyy pian ja sulle myös hyvää uutta vuotta!

      Poista
  6. Olet saanut todella ihania lahjoja. Villasukat on minusta aina yksi joulun parhaista lahjoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen! Ihana kuulla, että säkin tykkäät mieltä ja jalkoja lämmittävistä villasukista ♥

      Poista
  7. Niin on! Ja tuo laukku on mulla varmaan tästä lähtien aina menossa :) Hyvää uutta vuotta sinne myös ♥

    VastaaPoista
  8. Oi ihania lahjoja oot saanut! Villasukat on mullakin se joulun must-have lahja :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja, niin ne onkin ♥ Ja ihan paras must-have lahja!

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.