5X PIRISTYSTÄ MUN MAANANTAIHIN

Moikka kaikille ja oikein hyvää viikon alkua jokaiselle! Tuntuu, että aika jälleen kerran vaan juoksee, enkä edes ehdi avata tietokonetta muuta kuin koulujuttuihin. Tänään on taas maanantai ja mulla oli ainakin itsellä melkoisen vaikea saada itseni ylös. Onneksi kuitenkin pääsin ylös ja päivä lähtikin sitten ihan kivasti käyntiin ja pitkästä koulupäivästäkin selvittiin hyvin. Tänään mä listaan teille viisi juttua, joiden avulla selviää joka maanantaista aivan varmasti.
1. Kaverien näkeminen  Auttaa varmasti jaksamaan aina. Mulla on ihan sama, että näänkö koulussa kavereita vai käynkö kahvilla kaverin kanssa, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Juttua riittää aina ja ystävät saavat aina nauramaan ja hymyilemään. Monesti kouluunkin on kiva mennä, kun tietää parhaiden tyyppien odottavan siellä. Muistakaa oikeasti nähdä ystäviänne, kun siihen on mahdollisuus.

2. Ryhmäliikuntatunnit  En muista, että mainitsinko jo täällä blogin puolella, mutta oon hankkinut kortin eräälle ryhmäliikuntamestalle. Mulle on jo muodostunut perinteeksi käydä maanantaisin hakemassa voimaa ja lämpöä koko viikoksi BodyBalance-tunnilta. Ihana saada tasapainoa kehitettyä ja mielenrauhaa koko viikolle. Tänään ajattelin myös purkaa energiaa ryhmäliikuntatunnilla, jossa keskitytään keskivartalon kehittämiseen. Kiinnostaisko teitä myöhemmin viikon liikuntapäiväkirja-postaus?

3. Hyvä terveellinen arkiruoka  Parasta energianlähdettä koko päivään. Kanaa, kalaa, jauhelihaa.. Niistä koostuu mun ruoka nykyään ja lisukkeeksi yleensä riisiä ja perunaa. Monesti mulla on joko raikasta tuoresalaattia tai wokkivihanneksia lisäkkeenä, sekä raejuustoa. Pettämättömät kombot siis tällä hetkellä. Tällä varmasti jaksaa loistavasti.

4. Tulppaanit  Niin simppeli, mutta ihanaa pirteyttä tuova juttu! Äiti toi mulle viikonloppuna kukkia, jotka nyt kukkivat upeanaan ja tuovat ihanaa keväistä tunnelmaa olohuoneeseen ♥ Joten ostakaa kukkia, ne piristävät aivan varmasti.

5. Aurinko!  Voi että, miten mahtavaa oli pitkästä aikaa nähdä auringon paistavan ulkona ja vieläkin on valoisaa, vaikka kello on jo puoli viisi. Tuolla on menossa aivan upea auringonlasku, valoisuudesta tietää, että ollaan menossa kevättä ja kesää kohti. Pääsispä nauttimaan oikein kunnolla auringonpaisteesta..
Nämä piristivät mua oikein kovasti tänään, mikä teki sun mielen iloiseksi? ♥

12 kommenttia

  1. Ihanan positiivinen postaus :) Kauniita kuvia <3

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania asioita ♥ Näistä neljä kuuluu kyllä ehdottomasti omiinkin hymyn aiheisiin arjen keskellä ja tuo viides vieraampi eli ryhmäliikuntatunnit pitäisi kyllä kokea :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ane paljon jälleen kommentista ♥ Kivoja pieniä arjen asioita nämäkin ja mä suosittelen ehdottomasti käymään kokeilemassa jotain ryhmäliikuntaa, jos vain kiinnostusta on :)

      Poista
  3. Kiva postaus!

    Itsekin Porin suunnalla asustelevana melkein tiedänkin, mistä ryhmäliikuntasalista puhut. Itse olen käynyt siellä avajaisista asti, ja olen tykännyt hirmuisesti. Liikuntapäiväkirja-teksti kuulostaisi hyvältä. :)

    Aurinkoista viikonjatkoa sulle!

    Ps. Sulla on ihanan positiivinen asenne, löydät kaikesta jotain hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi! Ehkä sitten törmäät muhun siellä ryhmäliikuntatunneilla :) Todella hyvä paikka ja tunteja tosiaan löytyy jokaiseen makuun varmasti ja ohjaajat ovat hyvin kannustavia ♥ Laitetaan siis toteutukseen sellainenkin postaus kevään aikana! Kiitos vielä ihanasta kommentista ♥

      Poista
  4. Kukat kyllä saavat mutkin aina piristymään! Tosi kiva postaus. :)

    http://emmiinae.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. ihana emmi! nyt pitää kyllä lähtee kukkaostoksille joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Hansu siellä ♥ kannattaa ostaa piristykseksi, nyt kaikki kukat kyllä kuoli jo.. :-D

      Poista
  6. Tosi kiva ja positiivinen postaus! :) Olis kyllä tosi kiva lukea kaikenlaisist ryhmäliikuntoista ja mitä mieltä sä olet niistä :)

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! Laitetaan siis myöhemmin tulemaan sellaista postausta :-)

      Poista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.