Luukku 19 - Pelottava tulevaisuus?

Syvällisempää pohdintaa ja mietintää blogin joulukalenteriin, tämä on myös lukijoiden toive, joten miksipä en jakaisi muutamia ajatuksia lähitulevaisuudestani tai vähän kaukaisemmastakin? Kuitenkin uskon monen miettivän tulevaisuuttaan lähes päivittäin ja nämä kiinnostavat muitakin ihmisiä kuin vain itseäni.
Olen 19-vuotias, toukokuun puolivälissä 20, juuri valmistunut ylioppilas, jolla on vielä työpaikkakin. Aika unelmatilanne monen mielestä, koska työpaikat ovat kiven alla ja monelle ei paikkaa löydy työmaailmasta tällä hetkellä, vaikka halu olisi kova. Asun kotona, mulla on maailman ihanin ja tukevin perhe, sekä poikaystävä, joka tekisi mitä vain mun puolesta. Unohtamatta tietenkin ystäviä, jotka ovat aina kaikessa sydämellä mukana. Minkä siis pitäisi muuttua ja miksi? 
Eniten mua mietityttää mun jatko-opiskelut, oon nyt tajunnut, että ois pitänyt ehkä panostaa vähän enemmän lukioon, koska mulla on nyt aika surkeat paperit. Mun unelma ois ehdottomasti päästä sosiaali- ja terveysalalle opiskelemaan. Jos alalle pääsisin ois ehdoton unelma joko terveydenhoitaja tai sairaanhoitaja eli mä aion keväällä pyrkiä ammattikorkeakouluun, kyllä. Tiedän, että kilpailu kouluihin on julmaa ja raakaa peliä, eikä sinne vaan enää nykyään mennä, vaan sun täytyy todella osoittaa, että ansaiset paikan sun aikaisemmalla koulumenestyksellä ja motivaatiolla.
Mihin sitä sitten oikein hakisi opiskelemaan? Mun on pakko ainakin
itselleni myöntää, että mun on erittäin tarkasti mietittävä ja tutkittava eri kaupunkien pistemäärät ja mahdollisuudet, ennen kuin voin laittaa keväällä hakemusta yhtään mihinkään. Haluaisin jäädä kotikaupunkiini Poriin opiskelemaan enemmän kuin mielelläni ja uskon, että Satakunnan ammattikorkea sopisi mulle oikein hyvin, mutta en voi nojautua pelkästään tuttuun paikkaan. Mulle hyviltä kaupungeilta kuulostaa myös Vaasa, Tampere, Seinäjoki ja miksei vaikka Jyväskyläkin, vaikka TRE ja JKL on mulle haastavia paikkoja hakea. No, toivotaan parasta keväällä, että pääsen pääsykokeisiin ja osoittamaan omat vahvuuteni ja pääsen sisälle, koska välivuosi ei ole mulle mikään vaihtoehto tällä hetkellä.
Varasuunnitelmana mulla on hakea myös yo-pohjaiseen koulutukseen. Ketään ei varmasti yllätä, jos sanon hakevani lähihoitajaksi ihan vaan varmuuden vuoksi. Tosin uskon hakevani vain lähihoitajaksi lähialueille, koska en nää järkeä lähteä silloin kauemmaksi. Enkä usko, että jos kouluttaudun ensin lähihoitajaksi, että se vie minulta jotain pois. Voin hyvin jatkaa opiskelua ammattikorkeassa sen jälkeen ja päästä unelma-ammattiini töihin, vaikka se veisi pari vuotta kauemmin, mä olen kuitenkin valmis tekemään kaikkeni, jotta saavutan haluamani.
Entäs se asuminen sitten? Miten mulla on varaa asua yhtään missään omillani? Onneksi en ole ensinnäkään muuttamassa yksin, vaan erittäin rakkaan poikaystäväni kanssa. Vihdoin me koetaan, että kyetään asumaan yhdessä ja meillä on asiat hyvin. Ollaan ihan tarpeeksi kypsiä asialle ja kyllähän mua jo kiehtoo muutto pois kotoa. Mähän aion siis muuttaa mun poikaystävän kämppään, nyt vuodenvaihteen jälkeen luultavasti ja uskon pärjääväni hyvin, joka suhteessa. Mulla on työ ja saan mahdollisesti vähän asumistukeakin. Poikaystävällä ja mulla on vakituiset työpaikat, joten ei meillä oo mitään hätää. Meidän on toisaalta turha etsiä nyt uutta asuntoa, koska ollaan jumissa kahden takuuvuokran kanssa, jos pääsen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, joten me asutaan vähän pienemmässä siihen asti, kunnes varmuus mun opiskelusta on selvillä, eikä olla jumissa vuoden takuuvuokran kanssa. Muutenkin mun muutto on miltei pakollinen, mun vanhemmathan on eronnut, oon rampannut ns. kolmessa kodissa nyt muutaman vuoden ja oon totaalisen kyllästynyt tähän. Kaikenlisäksi mun äiti ja isä ovat todennäköisesti uuden vuoden puolella muuttamassa molemmat pois tästä kaupungista. Toinen jää lähemmäs ja toinen vähän kauemmas, mutta autoilumatkan päässä asuvat kuitenkin.
Kaukainen tulevaisuus? Mä todellakin toivon, että pääsen opiskelemaan ja valmistun ajallani. Pääsen siitä toivottavasti työelämään työskentelemään vakituisesti. Onneksi ala, jolle haen on varma tulevaisuuden työllistäjä. Jos olisin noin viiden-kuuden vuoden päästä viimeistään tässä tilanteessa, uskaltaisin ostaa oman asunnon ja tehdä itselleni ja Erikille unelmakodin.. Ei me kyllä kerrostaloon jäädä ikuisesti asumaan... Jos kaikki menisi, kuten haluaisin (unelmoidahan siitä saa), haluaisin omia lapsia kaksi tai jopa kolme, mutta todellakin vasta muutamien vuosien päästä. Vaikka mun vanhemmat eivät onnistuneet omassa avioliitossaan, luotan, että mä kyllä onnistun ja toivottavasti se mies on vielä silloin Erik. Eli kyllä mä naimisiinkin sitten jossain vaiheessa ehdottomasti haluaisin. Toivotaan siis, että elämä lähtee keväällä rullaamaan eteenpäin ja mä pääsen toteuttamaan mun unelmia pikkuhiljaa.

Millaisia ajatuksia mun tulevaisuus herätti teissä? Mitä teidän tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu? Ihanaa viikonloppua kaikille ♥


Ei kommentteja

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.