Luukku 2 - Arvonta

Ensimmäinen arvonta mun blogissa koskaan! Ihan mahtava vielä laittaa tämä pystyyn joulukalenteriin ja toivottavasti voittaja saa tämän paketin vielä ennen joulua :) Olen miettinyt jo pitkään, että haluan ilahduttaa ja kiittää teitä, koska olette suuri osa tätä blogia. Kommentoitte ja jaatte mielipiteitä ja tietysti luette tätä, mikä on minulle suuri kunnia. Arvonnan sisällön olen hankkinut itse omilla rahoillani ja kaikki on aivan uutta. Minä maksan myös postikulut, jotta sinun ei tarvitse hakea kuin paketti postista tai automaatista, miten itse haluat. Jouluarvonnassa on kuitenkin muutama sääntö, jotta pysytään reilussa hengessä!
1. Sinun täytyy olla blogini julkinen lukija, joko Bloggerissa tai Bloglovinissa. 

2. Kerro, mikä on ollut lempipostauksesi tähän mennessä! 

3. Jätä sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajaan nopeasti yhteyttä.

Arvontaan on aikaa osallistua torstaihin 3.12 (klo 23.59), jonka jälkeen tulleita osallistumisia ei enää hyväksytä, muista siis olla ajoissa, koska julkaisen arvonnan voittajan lähes samantien ja otaan häneen heti yhteyttä! Ei muutakuin osallistumaan ja nappaamaan ihana pieni joulupaketti itselleen ♥
Ps. Pakettiin tulee myös pari yllätystuotetta, jotka ovat kosmetiikkaa, joten ehdottomasti osallistumaan niin pääsee jännityksestä :-)

10 kommenttia

  1. Elämäni aakkoset oli ihana postaus ja samoin pikkujouluasut!:)
    eevi.siniketo@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Onnellisuuspostaus on jäänyt erityisesti mieleen. Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Bloglovinin kautta luen :) Onnellisuuspostaus oli kiva:)

    karkk-i@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Paras postaus mitä tulee mieleen on mitä olen oppinut bloggaajana :)
    aino.nousiainen@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Mun lempparipostaus oli Tältä näytän kotona. :)
    emmiinaeleonoora@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Mun lempparipostaus oli "Fall inspiration", sillä sun tyyli miellyttää silmää :)!
    vennuli00@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Haha tekis mieli vastata, että tämä postaus on paras koska noh arvonta ja ilmainen tavara kelpaa aina! :D
    Mutta jos tätä ei saa valita niin mielenkiintoisin postaus tähän mennessä on mun mielestä toi Essencen huulimeikeistä kertova. Ite tykkään kovasti Essencen kynsilakoista, mut meikkejä en oo vielä ehtinyt testailemaan niin kiva kuulla mielipidettä niistä. Pitäsi varmaan testata itekkin, kuulostaa hyvälle.. :>

    lauram@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Tältä näytän kotona oli myös mun lemppari! noora.piet@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Seuraan bloggerissa, ja "Elämäni aakkoset" on lemppari. turkoosivadelma (at) luukku.com

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Mä seuraan Bloggerissa, juuri löysin blogisi ja selasin heti läpi!! Tykkään sun monipuolisuudesta ja löysin monta inspiroivaa ja ajatuksia herättävää juttua, mutta erityisesti pidin sun 'Mitä olen oppinut bloggaajana?' - kirjoituksesta, sellaiseen en taida olla koskaan ennen törmännyt :) Jatka samaan malliin!

    Mulla on surkee arpaonni, mutta toivottavasti piristin kommentilla, joita harvoin jätän, oli arvontoja tai ei :D venla44(at)gmail.com

    VastaaPoista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.